Ajankohtaista

Kannanotto: Lisää apua päihde- ja mielenterveystyöhön!

Share |
04.12.2018

Lisää apua päihde- ja mielenterveystyöhön!

Olemme Oulun Keskustassa huolissamme, kun katsomme Oulun sosiaali- ja terveydenyksikön tilinpäätöstä vuosien 2016 ja 2017 ajalta. Vuoden 2017 tilinpäätöksessä oli leikattu päihdehuollosta 9,2 % ja mielenterveyspalveluista 6,2 % verrattuna vuoteen 2016. Vastustamme tällaisia leikkauksia, jotka heikentävät juuri heikoimman asemaa.

Leikkaukset voivat selittyä osa digitaalisten palveluiden kasvattamisella, mutta miksi rahaa ei ole allokoitu yksikön sisällä muuhun tarpeeseen vaan se on leikattu pois. Kasvavien ongelmien myötä tarvetta varmasti olisi ollut. Nämä ovat juuri niitä arvokysymyksiä, joissa tulee päättäjien ottaa roolia. Tälläkin hetkellä meillä on ongelmia päästä hoitoon tarpeeksi ajoissa ja silti olemme leikkaamassa näistä palveluista. Emme voi enää jatkaa näin.

Pohjois-pohjanmaa on tutkitusti maakunta, joka sairastaa eniten ja Oulu sairastavin kaupunki. Oulussa työikäisistä yli 30 %: a käyttää liikaa alkoholia ja tästä on huomattu syy ja seuraus – suhde lastensuojelutapauksiin. Tämän lisäksi olemme tunnettuja korkeasta nuorisotyöttömyydestä. Herääkin kysymys, että miten tehokasta ja vaikuttavaa meidän sote- toimintamme on? Lisäksi, onko meillä oikeasti varaa leikata siitä näinkin iso määrä tällä hetkellä.

Meidän tulee tukea jatkossa enemmän päihde- ja psykiatrisen avun tarvitsevia. Aluksi panostus saattaa näkyä kulupiikkinä, mutta se tulee tasoittumaan vuosien myötä, kun ennaltaehkäisy alkaa toimia kunnolla. On tärkeä myös nähdä ne perheet, jotka tarvitsevat kipeästi heti apua. Näiden perheiden kohdalla tulee jonotuksessa olla ohituskaista, jotka pitkin voidaan auttaa perhettä nopeasti tiukan paikan tullen. Emme voi vaan enää sivuuttaa heikoimmassa asemassa olevia.

Oulun Keskustalaiset

4.12.2018

04.12.2018Kannanotto: Lisää apua päihde- ja mielenterveystyöhön!
04.12.2018Kannanotto: Oulunsalolaisten hampaat vaarassa
24.09.2018Kunnallisjärjestön syyskokous 3.10.2018 klo 18.00
12.09.2018Oulun syysmarkkinoiden äänestyksen tulos
15.08.2018Lähde ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin!
26.03.2018Kannanotto: Oulussa voi toteuttaa unelmansa
09.01.2018Oulun Keskusta haluaa tarjota lähikoulut nuorimmille alakoululaisille
30.12.2017Onnea vuodelle 2018
31.05.2017Oulun Keskusta teki ehdotuksensa luottamuselimiin
14.03.2017Tapahtumakalenterissa toimintaa

Siirry arkistoon »